
Ex libris on latinaa, vapaasti käännettynä sanapari tarkoittaa: minun kirjani/ kirja hyllystäni/ kuuluu kirjastooni. Exlibrikset ovat kirjanomistajamerkkejä, joissa yhdistyy kauniisti kirjallisuus ja pienoistaide. Usein exlibris pitää sisällään symboliikkaa niistä asioista, jotka merkin omistajalle ovat elämässä tärkeitä, kuten ammattia, kotiseutua, sukua, luontoa, elämän arvoja jne.
Vanhojen ohjeiden mukaan merkki kiinnitetään kirjan etusisäkanteen, sen vasempaan ylänurkkaan, mutta ohje on vanha ja sovellettavissa, sillä tämä minitaideteoshan jää muutoin paperikannen läpän taakse piiloon. Tällaisessa tapauksessa exlibris kannattaa sijoittaa mieluummin kirjan oikeaan ylänurkkaan.
Teen tilauksesta exlibriksiä. Yhdistän vanhaa ja uutta tekniikkaa: piirrän kuvamaailman pääasiassa käsin, musteilla. Tykkään tehdä kuva- ja tekstiosuudet ensin erikseen ja yhdistää ne vasta tietokoneella yhdeksi kokonaisuudeksi. Joskus käytän myös kuvankäsittelyohjelman valmiita fontteja. Työskentelen hyvin intuitiivisesti: mitä vapaammat kädet, sitä helpommin kuvamaailma
myös virtaa exlibrikseen. Toki tarvitsen joitain tietoja ihmisestä, jolle
exlibris tulee, jotta tästä minitaideteoksesta tulee hänelle sopiva, henkilökohtainen.

Yllä on esimerkki exlibriksestä joogakirjailija Jouni Hallikaiselle, joka kulkee kauniisti Yinin tietä – jakaen sen syvällisiä helmiä – niin kirjojensa kuin opetuksensa kautta. Suosittelen lämpimästä Jounin vetämää kehomieltä rentouttavaa kolmituntista Total Yiniä. Alla on puolestaan esimerkki exlibriksestä joogafilosofi Matti Rautaniemelle, jonka asiantuntemus joogasta laajenee hienovaraisesti useaan suuntaan kuin Maailmanpuu lehvästöineen ja juurakkoineen.

Exlibriksen hintahaitari aaltoilee sen mukaan, mitä kaikkea tilauspaketti tulee sisältämään: halutaanko kenties ainoastaan kuvatiedosto, josta voi itse painattaa exlibriksiä haluamallaan tavalla vai hoidanko minä myös painattamisen valitsemassani painotalossa? Tai tuleeko myös originaali taideteos exlibriksen mukaan, kehystettynä tai ilman?
SUUNTAA ANTAVA HINNASTO (sis. alv)
Painotiedosto sähköpostiin:
200 e ->
Painotiedosto sähköpostiin + exlibris painettuna paperille (minimi 30 kpl):
230 e ->
Painotiedosto sähköpostiin + originaali teos ilman kehyksiä:
400 e ->
Painotiedosto sähköpostiin + exlibris painettuna paperille (minimi 30 kpl) + originaali teos ilman kehyksiä :
430 e ->
Näissä hinnoissa ei ole huomioitu postikuluja.

Artikkeli taiteestani ja suhteestani exlibriksiin on luettavissa upeasta ja monitasoisesti mielenkiintoisesta Exlibris Aboensis -jäsenlehdestä (Nro 121, 1/2023). Suuri kiitos lehden päätoimittajalle, Tauno Piiroiselle, pyynnöstä tulla taiteilijavieraaksi yhdistyksen syyskokoukseen 2022.


Vuonna 2020 osallistuin Exlibris Aboensisin järjestämään kansainväliseen exlibriskilpailuun. Kilpailuteoksista koottiin myös kirja, johon exlibrikseni pääsi mukaan.

