VESILIUKOISTEN ÖLJYVÄRIEN NOSTALGISTA VÄRINÄÄ
En ole maalannut öljyväreillä yli 20 vuoteen. Viimeksi koskin öljyväreihin lukioikäisenä Taideyhdistys Marinan kurssilla synnyinkaupungissani Kaskisissa. Sain 18-vuotislahjaksi uusia öljyvärejä. Säilytin vuosia tuota avaamatonta vesiliukoista Van Gogh -öljyvärisettiä, kunnes lopulta annoin koko paketin äidilleni (Riitta), jotta hän alkaisi jälleen vuosikymmenten tauon jälkeen maalata – ja niin hän on tehnytkin. Yhä rohkeammin. Yhä syvemmin. Tänä keväänä hän on sukeltanut merellisiin maalaustunnelmiin. Seuraavan tulevaisuudessa siintävän yhteisnäyttelymme keskiössä tuleekin olemaan vesi. Löydät lisätietoja edellisestä yhteisnäyttelystämme täältä.
Viime keväänä Riitta antoi minulle pikkulaatikollisen vesiliukoisia Winsor & Newton -öljyvärituubeja. Kokeile pitkästä aikaa sinäkin taas tuntui olevan hänen kaunis sanaton viestinsä.
Aloitin uuden maalauksen tänä vuonna, tarkalleen 10. kesäkuuta. Olen edennyt ohut kerros ohuelta kerrokselta Valaspuun kanssa; se on teoksen työnimi, ellei jopa lopullinen. Kiehtovaa on se, että samaisena viikonloppuna kun aloitin teoksen työstämisen, oli Suomen vesillä tehty havainto ryhävalaasta. Ryhävalas, joka on nimetty Raineriksi. Eikä siinä kaikki – – Tämä uusi teos on kiinnitetty vanhemman valasmaalaukseni kiilakehyksiin. Viime vuonna myin Tähden kulkevat huomaamatta ohi -teoksen Tromssaan, Norjaan. Kuljetuksellisesti helpointa oli irrottaa kangas kiilapuista ja lähettää se rullattuna Norjanmeren äärelle, missä valashavainnot eivät ole ihan niin harvinaisia kuin Itämerellä. Mielenkiintoista on sekin seikka, että maalatessani tätä teosta vuonna 2018 Suomen vesillä tehtiin myös havainto ryhävalaasta, joka nimettiin Lotaksi.
INSPIRAATION LÄHDE
Uuden maalauksen inspiraation lähde löytyy kotipihastamme lammen rannalta: vaahtera, jonka kyljessä on valkea valasta muistuttava läiskä. Puun katveessa on kaksi kiveä, joiden luo on tarkoitus tulevaisuudessa luoda meditaatiopolku (Buddha-polku).
VAAHTERAN OKSASTA TEHDYT KIEKOT
Talvella ollessani muutamia päiviä Pohjanmaalla hoitamassa BirdWayn työasioita, puolisoni (Jouni) oli sillä aikaa sahannut vaahterasta kuivuneen oksan irti ja laittanut sen minua varten odottamaan, jotta voisin myöhemmin tehdä siitä puukiekkoja. Aikaisemmista puukiekoista löydät tietoa täältä.
Ensimmäisen vaahterakiekon sirkkelöityäni jäin pitkäksi aikaa ihailemaan oksan sydäntä, joka välkehti hienovaraisesti kultaista hohdetta ja oli varsin poikkeava muodoltaankin – – Tai ainakin minulle tämä oli ihan tuore kokemus katsella puun kuusikulmaista ydintä.
